Nanoteknologia teollisen tuotannon tukena
Hygienia on ensisijaisen tärkeää teollisen tuotannon tiloissa. Tilat ja pinnat voivat olla alttiita mikrobien kasvustolle ja riski bakteerien leviämisestä on ennaltaehkäistävä tehokkaasti. Korkeiden hygieniavaatimusten vuoksi puhtaanapito on aihe, jota yksikään toimija ei voi sivuuttaa.
Kun etätyöskentely ei ole vaihtoehto
Tuotantotyöntekijöillä ei mahdollisuutta etätöihin. Teollisuuden työtiloissa liikkuu valtavasti henkilöstöä, joiden terveysturvallisuus tulee varmistaa. Esimerkiksi taukotiloissa tapahtuu jatkuvia ihmiskohtaamisia, joissa taudit voivat päästä leviämään. Olemme suojanneet antimikrobisella FOTONIT®-pinnoituksella muun muassa teollisuusalan työpaikkojen taukotiloja.
Taukotiloissa on lukuisia pintoja, jotka ovat alttiina jatkuvalle kosketukselle. Pinnat voivat levittää miljoonia vaarallisia viruksia ja bakteereita ihmisestä toiseen – ja niiden tehostettu siivous vaatii valtavia resursseja.
Vastaamme tartuntatauteihin nanoteknologialla ja suomalaisella osaamisella. Käsittelemme kädensijat, pöydät, tuolit ja kaikki mahdolliset kosketuspinnat, joihin ihminen vaan voi tarttua. Pahimpia bakteeripesäkkeitä ovat ovien ja kaappien kahvat, nappulat ja valokatkaisimet, joissa bakteerit ja virukset saattavat elää useita kuukausia, jopa vuosia. Pinnoitus asennetaan kaikkiin kosketuspintoihin, joita se desinfioi vuorokauden ympäri.
Pandemia on opettanut meitä ennakoimaan. Kiinnitämme entistä enemmän huomiota työtilojen turvallisuuteen, jota voidaan lisätä tehokkailla nanopinnoitusratkaisuilla osana tärkeää kokonaisturvallisuutta.
Teemme pinnoista kosketusturvallisia ja itsedesinfioituvia estäen tautien tarttumisen ihmisestä toiseen. FOTONIT®-pinnoituksen avulla parannamme pintojen hygieniaa vähentäen niiltä taudinaiheuttajia ja haitallisia orgaanisia yhdisteitä. Tämän kaiken saamme aikaan tehokkailla, turvallisilla ja ekologisilla menetelmillä. Käsittely suoritetaan joutuisasti, eikä teollista tuotantoa tarvitse pysäyttää pinnoitustyön ajaksi.
FOTONIT®-pinnoitus suojelee työntekijöitä taudeilta myös normaaleissa olosuhteissa luomalla turvallisen työpaikan. Tehokkaan hygienian avulla vähennämme henkilökunnan sairastumisia ja ennaltaehkäisemme tulevia epidemioita. Tulevaisuutta ajatellen on tärkeää, että virusten leviäminen pystytään havaitsemaan ja torjumaan ajoissa.
Voimme tehdä pinnoista myös likaa hylkiviä ja helpommin puhdistettavia ilman voimakkaita kemikaaleja. Likaa hylkivä pinnoitus suojaa kiinteistön pintoja ja pidentää niiden käyttöikää estämällä tehokkaasti esimerkiksi rasvan ja muun lian imeytymisen.
Kosketa huoletta, me turvaamme pinnat.