AntiSlip vähentää tehokkaasti lattioiden liukkautta
Ovatko kiinteistösi lattiat turvallisia kaikissa käyttötilanteissa – ja täyttävätkö ne nykypäivän turvallisuusvaatimukset?
Liukastumiset ovat yksi merkittävimmistä kiinteistöihin liittyvistä turvallisuusriskeistä. Ne koskettavat kaikkia ikäryhmiä, mutta erityisesti iäkkäitä käyttäjiä, joiden osuus esimerkiksi palvelu-, asuin- ja julkisissa kiinteistöissä kasvaa jatkuvasti. Kaatumiset ja putoamiset ovat suurin yksittäinen tapaturmakuolemien syy Suomessa: vuosittain noin 1200 ihmistä menehtyy niiden seurauksena, ja valtaosa on ikääntynyttä väestöä.
Kiinteistöissä riskialttiita alueita ovat erityisesti pesu-, sauna- ja sisäänkäyntitilat, joissa lattioiden liukkaus korostuu päivittäisessä käytössä. Yksikin tapaturma voi johtaa merkittäviin kustannuksiin – sairaanhoitoon, vakuutuskorvauksiin, oikeudellisiin seuraamuksiin sekä mainehaittaan. Samalla kyse on myös kiinteistön omistajan ja hallinnoijan vastuusta käyttäjien turvallisuudesta.
Liukastumisia voidaan ehkäistä ennakoivasti käsittelemällä liukkaat lattiat Nanoksin AntiSlip-pinnoitteella. AntiSlip on tehokas ja huomaamaton liukkaudenestopinnoitus, joka parantaa lattioiden turvallisuutta ilman rakenteellisia muutoksia. Ratkaisu tukee kiinteistön riskienhallintaa ja auttaa täyttämään turvallisuusvelvoitteet kustannustehokkaasti.

AntiSlip ominaisuudet
AntiSlip tarjoaa tehokkaan ja turvallisen ratkaisun liukkauden estoon, vahingoittamatta pintamateriaaleja ja muuttamatta pintojen ulkonäköä. Toisin kuin yleisimmät liukkaudenestopinnoitteet, Nanoksin pinnoitus ei riko laattojen pintaa vaan vähentää pintojen liukkautta muuttamatta materiaaleja. Pystymme myös säätämään liukkauden astetta sopivaan suhteeseen turvallisuuden ja siivottavuuden välillä. Pinnoitus kestää useita vuosia ja se voidaan tarvittaessa huoltokäsitellä.
- Tekee liukkaista lattioista turvallisemmat
- Tehokas ja pitkäaikainen vaikutus kertakäsittelyn jälkeen
- Ei muuta pintojen ulkonäköä
- Ei tuoksu
- Sopii sisä- ja ulkokäyttöön
- Helppo ja nopea asentaa
AntiSlip käyttökohteet
AntiSlip liukkaudenestopinnoitus sopii kodin tai kiinteistön pinnoille, joiden liukkaus voi aiheuttaa vaaratilanteita tai haasteita. Käyttämämme pinnoitusaineet soveltuvat useimmille pintamateriaaleille sekä uudiskohteisiin että vanhempiin kiinteistöihin.
Esimerkkejä käyttökohteista
- Kylpyhuoneet ja muut märkätilat
- Kiinteistöjen sisä- ja ulkotilat
- Uimahallien lattiat
- Hotellien kylpyhuoneet
- Ravintoloiden wc-tilat ja keittiöt
- Terveyskeskusten, sairaaloiden ja vanhainkotien lattiapinnat


Liukkaudenestokäsittelyn pohjatyöt
Tarjoamme AntiSlip liukkaudenestopinnoitteen avaimet käteen -periaatteella.
- Avaimet käteen -palvelu ei vaadi asiakkaalta valmistelua
- Varmistamme suojattavan pinnan puhtauden aina ennen aineen levitystä
- Näkymätön ja hengittävä suoja
- Sopii sisä- ja ulkopinnoille
- Soveltuu erilaisille pintamateriaaleille
Nanoksi hoitaa käsittelyn alusta loppuun. Asiakkaanamme voit nauttia uusimman teknologian tarjoamista eduista helposti, luotettavasti ja turvallisesti.
Keskustellaan lisää aiheesta
Sopisiko AntiSlip käsittely kotiinne, kiinteistöönne tai toimitiloihinne? Käytössämme on kätevä soittoajanvarausjärjestelmä, josta voit varata suoraan sopivan ajan asiantuntijamme kanssa. Siirry ajanvarausjärjestelmään ja valitse sopiva aika.
Voit ottaa yhteyttä myös alla olevalla lomakkeella ja kertoa, miten voimme auttaa. Asiantuntijamme ottaa yhteyttä, kartoittaa tarpeenne ja tekee tarjouksen.
