Kestävän kehityksen tavoite 17: Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta

Kestävän kehityksen tavoitteita tarkasteltaessa nousee esille maantieteellisten alueiden eriarvoisuus ja ongelmien kasaantuminen samoille alueille. Tavoitteiden toteuttamiseksi ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi on saatava nämäkin alueet mukaan kehitykseen.

Sen vuoksi agendan viimeinen tavoite nro 17: Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta, koskee yhteistyötä, jota vaaditaan kaikkien ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi.

Epätasa-arvoisuuden lisääntyminen on nostanut kansainvälisen yhteistyön tarpeen uudelle tasolle ja vaatii konkreettisia toimenpiteitä. Kestävän tulevaisuuden keskiössä on globaalin kumppanuuden kehittäminen ja tiedon, asiantuntijuuden ja teknologioiden yhdistäminen kansainvälisesti. Se vaatii tehokasta ja monialaista yhteistyötä ja kumppanuutta julkisen, yksityisen sektorin ja valtiollisten toimijoiden välillä. Tiedonkulku ja asiantuntijuuden yhdistäminen tukevat kansallisia suunnitelmia kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanemiseksi yhteistyön kautta. 

Tavoite 17 kiteyttää ohjelman muut 16 tavoitetta yhteen. Yksikään toimija ei voi itsenäisesti saavuttaa tavoitteita ilman yhteistyötä. Globaalissa maailmassa tämä on jopa välttämätöntä yhteiskunnan tulevaisuuden ja valtiolliset rajat ylittävien kriisien ehkäisyn kannalta. 

Akateemiseen tutkimukseen pohjautuva, ratkaisukeskeinen työskentely on Nanoksin tekemisen ytimessä. Tutkimustyön kaupallistamisella haluamme tarjota koko yhteiskunnalle mahdollisuuden hyötyä uusista innovaatioista, joka taas parantaa valmiuksia toteuttaa yhdessä sovittuja kestävän kasvun tavoitteita. Jatkuva innovaatiotoiminta myös yksi edellytys talouskasvulle. 

Pyrimme työllämme tarjoamaan ratkaisuja globaaleihin haasteisiin. Kehitämme kemikaalittomia korkean teknologian hygieniaratkaisuja ja parannamme terveysturvallisuutta. Ehkäisemme epidemioiden leviämistä, turvaamme yhteiskunnalle elintärkeitä toimintoja ja ihmisten hyvinvointia. Asiakkaiden ja yhteistyökumppaneidemme, sekä julkisen että yksityisen sektorin kanssa tehtävä yhteistyö tukee kestävän kehityksen periaatteita ja sitä kautta palvelee koko ihmiskunnan tarpeita. Toimimme monialaisesti eri segmenttien ja sektoreiden kanssa terveydenhuollosta julkiseen liikenteeseen. Kansainvälisen partneriverkoston kautta laajennamme palvelumme jakelua ja kehitämme globaalia yhteistyötä.

Toimiva pintahygienia on osa tulevaisuuden huoltovarmuutta. Itsedesinfioituva FOTONIT®-valokatalyysipinnoitus tarjoaa pitkäkestoisen ja toimintavarman suojan terveydelle ja yhteiskunnalle. 

SDG