Joitakin viikkoja sitten kerroimme helsinkiläisen Nanoksi Finland Oy:n ja tamperelaisen Plasmonics Oy:n fuusiosta. Sarjamme jatkuu Plasmonicsin henkilöstön esittelyillä. He vastaavat Nanoksin tutkimus- ja kehitystyöstä.
Bela on kolmas Plasmonicsin perustaja yhdessä professori Mika Valdenin ja tohtori Pasi Keinäsen kanssa. Kolmikko perusti yrityksen toukokuussa 2020.
Bela viimeistelee väitöstutkimustaan ja on tästä syystä Plasmonicsilla osa-aikaisena työntekijänä. Opinnollisessa tutkimustyössään Bela kehittää innovatiivisia valon vaikutukseen reagoivia materiaaleja, joita voi hyödyntää toiminnallisilla pinnoilla ja uuden energian sovelluksissa. Tällä hetkellä Bela on tutkijana Tampereen yliopistolla. Hänellä on erikoistunut veden valokatalyyttiseen jakamiseen, sähkökemiaan ja pintojen analyyttisiin menetelmiin.
Bela suhtautuu intohimoisesti työhönsä. Ennen saapumistaan Suomeen, hänelle tarjoutui mahdollisuus työskennellä CSIR-National Chemistry -laboratoriossa Intiassa. Hänen tutkimusaiheensa käsitteli keinotekoista valosynteesiä ja aurinkokennoja. Väitöskirjassaan hän keskittyy pääsääntöisesti mm. ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin, joten on luontevaa, että varsinainen työkin on puhtaiden energiavarojen puolella. Suurin osa maista on lupautunut hiilineutraaleiksi tulevien vuosien aikana, joten investoinnit puhtaaseen energiaan ovat valtavat, ja Bela luottaa siihen, että keinotekoisella valosynteesillä on hyvät mahdollisuudet kestäväksi vaihtoehdoksi fossiiliselle polttoaineelle. Hän uskoo, että hänen tutkimustyöllään ja vilpittömillä panostuksillaan on tulevaisuudessa suora vaikutus ihmiskuntaan.
Intiasta on melkoinen matka Suomeen – kuinka tässä nyt näin kävi?
“Suoritin fysiikan maisterintutkinnon vuonna 2015 Intiassa, ja työskenneltyäni tutkimusassistenttina tällä alalla, aloin vahvasti uskoa puhtaisiin energiavaroihin ja halusin jatkaa tutkimustani samalla alalla – tarkoituksenani löytää innovatiivisia ratkaisuja aurinkoenergian varastoimiseksi. Tällainen mahdollisuus löytyi pintatieteen laboratoriossa Tampereen yliopistolla – ja päätin muuttaa tänne vuonna 2017.
Mentoreideni kanssa työskennellesäni ja uusia ratkaisuja tutkiessani, huomasimme, että syntetisoimissamme nanopartikkeleissa on loistavia antimikrobisia ominaisuuksia. Tällainen löydös oli merkittävä koronaviruspandemian aikana ja näimme heti mahdollisuuden työskennellä yhdessä ja näin syntyi Plasmonics Oy”, Bela kertoo.
Belan mielestä Plasmonics on juuri nyt menossa oikeaan suuntaan – yrityksellä on paljon potentiaalia, mutta samalla vielä enemmän saavutettavaa. Plasmonics on kustannustehokas yritys sekä tukevasti puhtaan energian alalla, ja sillä on kestävä lähestymistapa kaikkeen tekemiseen.
Jos Nanoksin FOTONIT® antimikrobinen pinnoite on jo tuttu, niin oletko koskaan ajatellut, mistä tuote oikeastaan tulee? No, Plasmonicsilla Bela vastaa FOTONIT®in tuotannosta ja laadunvarmistuksesta.
Alun alkaen hän halusi arkkitehdiksi, mutta päätyi luomaan tärkeää tuotetta, joka tekee maailmasta turvallisemman paikan. Bela asuu Tampereella miehensä ja kahden siperialaisen kissansa kanssa. Kun tutkimustyöltään joutaa, hän nauttii suuresti karjalanpiirakoista ja korvapuustista. Hän tunnustautuu loistavaksi kokiksi kun intialaista ruokaa laitetaan ja hän luo mitä upeimpia koristekakkuja. Lisäksi hän on syntynyt tanssijaksi sekä maalaajaksi.
Bela on todellakin täynnä yllätyksiä!