FOTONIT® teknologia toimistotiloissa

Työntekijöiden sairauspoissaolokustannukset ovat iso kuluerä yrityksille. Poissaolot, työkyvyttömyys ja tekemätön työ maksavat yhdessä jopa miljardeja vuosittain.

Työnantaja on yleensä vastuussa sairausajan palkanmaksusta lyhyen, alle 10 päiväisen sairauspoissaolon ajalta. Lyhyen sairauspoissaolon aikana työnantaja ei kuitenkaa saa vastinetta sairausajan korvauksesta. Vasta pidempien yli 10 päivän sairauspoissaolojen kohdalla työnantaja saa sairausvakuutuksesta korvausta poissaolon ajalta maksetusta palkasta, mutta tällöinkään korvaus ei kata koko maksettua sairausajan palkkaa. 

Riippumatta siitä, miten kustannukset tarkkaan ottaen kertyvät, on sairauspoissaolojen hintalappu työnantajille kova. Poissaolot tulevat kalliiksi myös yhteiskunnalle, sillä ne tarkoittavat heikompaa kannattavuutta yrityksille, alempaa työllisyyttä ja pienempiä suoria ja epäsuoria verotuloja.

Jotta sairauspoissaoloja saadaan vähennettyä, on kiinnitettävä huomiota tautien leviämiseen. Kosketuspintojen turvallisuus on erittäin kriittinen tekijä tartuntatautien leviämistä tarkastellessa, sillä yli puolet infektioista leviävät pintojen kautta. Sen lisäksi, monet taudinaiheuttajat eivät poistu pinnoilta perinteisten puhdistusmenetelmien avulla. Tutkimukset ovat osoittaneet pintahygienian parantumisen vähentävän infektioista aiheutuvia sairaspoissaoloja jopa yli 50 %.* Sen lisäksi sairauspoissaolojaksot ovat lyhentyneet. Sairauspoissaolojen määrää vähentämällä yritys voi saavuttaa merkittäviä säästöjä.

Me kehittämme aktiivisesti ratkaisuja, joilla voimme auttaa asiakkaitamme turvaamaan työympäristön hygienian kestävillä ratkaisuilla. Kehittämämme antimikrobinen pinnoitusratkaisu, Fotonit® on tehokas, nykyaikainen ja toimintavarma teknologiaratkaisu, joka varmistaa pintojen jatkuvan hygienian, myös siivousten välillä. Se mahdollistaa työntekijöiden työskentelyn paikan päällä asiakasrajapinnassa ja turvalliset, sosiaaliset kohtaamiset. Käsittelyn jälkeen, hygienia ei ole riippuvaista manuaalisesta työstä tai työn tehokkuudesta. Fotonit® tarjoaa pitkäaikaisen, turvallisen ja kestävän suojan terveydelle.

Lukuisat asiakkaamme kertovat Fotonit® teknologian vähentäneen sairauspoissaolojen määrää. Lue lisää aiheesta täällä.

Fotonit® on vastuullinen vaihtoehto hygieniasta huolehtimiseen

Fotonit® on tehokkaampi ja turvallisempi vaihtoehto kuin perinteinen, koviin kemikaaleihin perustuva desinfiointi. Teknologian avulla desinfioituvat pinnat vähentävät siisteydestä ja hygieniasta vastaavien henkilöiden työkuormitusta ja kemikaalien käyttöä. Vähentämällä perinteisten desinfiointiaineiden käyttöä kasvatetaan myös kiinteistön elinkaarta. Palvelullemme on myönnetty Avainlippu merkkinä sen korkeasta kotimaisuusasteesta.

* Lähde: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/140763/Liljendahl_Paivi.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Laske paljonko organisaationne voisi säästää sairauspoissaolokuluissa

Laskurillamme selvität helposti, mitä Fotonit®-valokatalyysipinnoitus teidän tiloissanne maksaisi, ja millaisia säästöjä voisitte sairauspoissaoloissa saada.