Silikonisaumojen säännöllinen puhdistus on tärkeää kylpyhuoneen yleisen viihtyisyyden ja pitkäikäisyyden kannalta. Suositeltu vaihtoväli saumoille on noin 5 vuotta, mutta niiden käyttöikään voi helposti vaikuttaa myös omilla toimillaan.
Herkkää materiaalia olevat silikonisaumat ovat alttiita homeen muodostumiselle, erityisesti kosteissa tiloissa kuten kylpyhuoneissa. Saumoihin ilmestyvät mustat pilkut kertovat useimmiten pintahomeesta, joka ei ole merkki kosteusvauriosta, vaan pikemminkin liian väljästä siivousvälistä. Liika kosteus, lämpö ja muhivat bakteerit ovat alkaneet ajan saatossa luoda uutta elämää, eli hometta.
Näillä välineillä puhdistat silikonisaumat
Kun silikonisaumojen pinnalle on kerääntynyt likaa tai hometta, emäksiset pesuaineet ja hellä siivousväline esimerkiksi pesusieni ovat paras keino niiden puhdistamiseen. Emäksiset (pH-arvo yli 7) pesuaineet soveltuvat rasvalian poistamiseen, kun taas happamat (pH-arvo alle 7) pesunesteet ovat parempia esimerkiksi kalkin poistamiseen.
Aloita silikonisaumojen puhdistus kastelemalla saumat. Levitä saumoihin emäksistä pesuainetta ja anna sen vaikuttaa valmistajan ohjeen mukaisesti. Käytä hellävaraisia pesuvälineitä kuten sientä tai liinaa. Karkeita harjoja ei tule käyttää silikonisaumoihin, sillä ne voivat naarmuttaa tai jopa rikkoa sauman pinnan, jolloin lika pesii sinne entistä tiukemmin. Pyyhi lopuksi pesuaine pois, huuhtele saumat vedellä ja kuivaa ne huolellisesti. Silikonien puhtaanapidossa tärkeää on säännöllisyys, puhdistathan saumat siis parin viikon välein.
Ekovinkki: Silikonisaumojen puhdistus ruokasoodalla
Luonnonmukaisia siivousaineita suosiva voi kokeilla käyttää apunaan ruokasoodaa ja pehmeää hammasharjaa. Ruokasooda on paitsi ekologinen ja edullinen valinta, myös yksi tehokkaimmista itse valmistettavista puhdistusaineista. Lisäksi se neutralisoi hajuja.
Sekoita ruokasoodaa veteen, kunnes seos on tahnamaista ja paksua. Levitä tahnaa saumoille ja anna vaikuttaa puoli tuntia. Harjaa saumat puhtaaksi. Lisää tahnaa tarvittaessa. Huuhtele pinnat ja kuivaa huolellisesti esimerkiksi ikkunakuivaimella.
Puhdistuksen lisäksi on hyvä pitää huolta tilojen kuivattamisesta ja ylimääräisen kosteuden poistamisesta. Saumat pysyvät pidempään puhtaina, kun tilan ilmanvaihto on kunnossa, ja lattia ja seinät kuivataan lastalla aina suihkuttelun jälkeen.
Tummuneiden silikonisaumojen puhdistus
Voit kokeilla kirkastaa tummuneita silikonisaumoja partavaahdon avulla. Kostuta ensin sauma vedellä ja levitä sen päälle kerros partavaahtoa. Anna vaahdon vaikuttaa muutaman minuutin ajan ja pyyhi sauma kostealla liinalla.
Yleisimmät virheet silikonisaumojen puhdistuksessa
Yksi yleisimmistä virheistä on käsitellä silikonisaumoja liian kovakouraisesti. Karkeita harjoja tai muita kovia välineitä ei tulisi käyttää, sillä ne voivat naarmuttaa tai rikkoa sauman pintaa, mikä saa lian tarttumaan entistä tiukemmin. Vältä siis harjaamista, jotta sauman pinta ei vahingoitu; sen sijaan pyyhi saumat mikrokuituliinalla ja käytä tarvittaessa mietoja puhdistusaineita.
Näin teet silikonisaumojen puhtaanapidosta helpompaa
Puhdistuksen lisäksi on hyvä pitää huolta tilojen kuivattamisesta ja ylimääräisen kosteuden poistamisesta. Jatkuva kosteus nimittäin edesauttaa homeen muodostumista. Kun huolehditaan, että kosteus, lämpö ja lika eivät pääse valloilleen kylpyhuoneessa, ei homettakaan pitäisi tiloihin syntyä. Muista siis:
- Kuivaa lattia- ja seinäkaakelit huolellisesti jokaisen suihkun jälkeen lastan ja mikrokuituliinan avulla.
- Varmista, että tilassa on hyvä ilmanvaihto. Jos ilmanvaihto on puutteellinen, pidä kylpyhuoneen ovi tai ikkuna auki suihkun jälkeen.
- Siivoa pesutilat säännöllisesti. Kun kylpyhuoneen lattiat pysyvät puhtaina, lika ei pääse kertymään eikä hometta synny. Pelkkä lämpö ja kosteus eivät riitä homeen kasvattamiseen; myös bakteerit tarvitsevat ravintoa.
Silikonisaumojen vaihto noin 5 vuoden välein
Mikäli silikoneissa on runsaasti likaa, voi olla viisasta kääntyä ammattilaisen puoleen. Asiantuntijamme osaavat arvioida, milloin silikoneihin riittää puhdistus ja milloin ne on parempi uusia kokonaan. Tilojen käytöstä riippuen, silikonisaumat tulisi vaihtaa noin viiden vuoden välein. Kosteus, huono ilmanvaihto ja pintojen kuivaamatta jättäminen lyhentävät silikonien elinikää ja silloin niiden vaihtotarve saattaa tulla nopeastikin.
Kylpyhuoneen käyttömäärien lisäksi saumojen kestoon vaikuttaa se, miten laadukasta silikonia saumauksiin on käytetty ja miten huolellisesti työ on tehty. Jos silikoni repsottavat tai ne ovat jo irronneet, tulisi saumat uusia mahdollisimman pian.
Lue lisää silikonisaumojen vaihdosta täältä.
Keskustellaan lisää aiheesta
Haluaisitko keskustella tarkemmin kylpyhuoneesi kunnosta? Käytössämme on kätevä soittoajanvarausjärjestelmä, josta voit varata suoraan sopivan ajan asiantuntijamme kanssa. Siirry ajanvarausjärjestelmään ja valitse sopiva aika.
Voit ottaa yhteyttä myös alla olevalla lomakkeella ja kertoa, miten voimme auttaa. Asiantuntijamme ottaa yhteyttä, kartoittaa tarpeenne ja tekee tarjouksen.